Kovin tulee myöhässä näitä ohjeita, mutta on ollut melkoisen kiireinen syksy meillä. Nyt pitäisi kuitenkin tulla muutos tähänkin, kun jäädään taas lasten kanssa kotiin.

Tässä kakussa on muuten tuo koristelu tuollainen aika yksinkertainen,että pienemmätkin kädet onnistui tämän koristelun tekemään. Suklaata käytin pikkaisen enemmän, kuin ohjeessa ja tämä kakku oli muuten seuraavana päivänä entistä parempaaa.

Suklainen isänpäiväkakku

<?XML:NAMESPACE PREFIX = O />

Pohja:<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

<?xml:namespace prefix = st1 ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:smarttags" />4,5 dl vehnäjauhoja

4,5 dl sokeria

3 tl leivinjauhetta

3 tl vaniljasokeria

3 rkl kaakaojauhetta

225 g voita

3 munaa

1 dl maitoa

1 dl kiehuvaa vettä

 

Täyte

100 g suklaata paloina

2 dl Creme Fraichea

 

Suklaakuorrutus

225 g suklaata paloina

50 g suolatonta voita

2 rkl espresso tai muuta vahvaa kahvijuomaa

 

Täyte: Sulata täytteen suklaa vesihauteessa. Sekoita hieman jäähtyneenä Creme Fraicheen ja jätä peitettynä jäähtymään kahdeksi tunniksi.

Pohja: Sekoita kuivat aineet keskenään. Lisää joukkoon jäähdytetty voisula. Edelleen lisää munat, maito ja kiehuva vesi. Sekoita puuhaarukalla, älä vatkaa. Paista voidellusssa ja korppujauhotetussa vuoassa (jonka pohjalla on leivinpaperi) 175 asteessa noin 1 tunti.

 

Anna kakun jäähtyä melkein kokonaan, ennen kuin halkaiset sen. Täytä kakku.

 

Kuorrutus: Sulata 200 g suklaata ja voi vesihauteessa kuorrutusta varten. Sekoita joukkoon 2 rkl kahvia. Levitä sileäksi sekoitettu kuorrutus kakun pinnalle ja reunoille. Rouhi loppusuklaa koristeeksi.

1128808.jpg

1128815.jpg