Kakkuhan oli tietysti keretty jo aloittamaan, kun muistin, että kuvankin voisi ottaa. No tällä kertaa sentään muistin sen kuvan. Aika epäselvä se on, mutta kuitenkin. Tämä on helppo ja nopea tehdä ja pohjakin on sellainen, että hyvin saa samana päivänä jo leikattua.

Suklaakakku

Pohja:

4,5 dl vehnäjauhoja

4,5 dl sokeria

3 tl leivinjauhetta

3 tl vaniljasokeria

3 rkl kaakaojauhetta

225 g voita

3 munaa

1 dl maitoa

1 dl kiehuvaa vettä

Sekoita kuivat aineet keskenään. Lisää joukkoon jäähdytetty voisula. Edelleen lisää munat, maito ja kiehuva vesi. Sekoita puuhaarukalla, älä vatkaa. Paista voidellussa ja korppujauhotetussavuoassa (jonka pohjalla on leivinpaperi) 175 asteessa noin tunti.

Täyte ja päällinen:

250 g rahkaa

1 prk kahvijogurttia

2 rkl sokeria

1-2 tl vaniljasokeria

2 rkl kaakaojauhetta

Sekoita ainekset keskenään.

1 prk vadelmamarmeladia

½ levy maitosuklaata

1 pss Daimrakeita

Halkaise kakkupohja. Kostuta pohja esimerkiksi vaniljamaidolla. Levitä vadelmamarmeladi alemmalle pohjalle, levitä myös osa rahkaseoksesta vadelmamarmeladin päälle. Laita toinen pohja päälle, kostuta ja levitä rahkaseos kuorrutteeksi. Rouhi tai raasta suklaata kakun päälle ja laita lopuksi vielä daimrakeet koristeeksi.

SAM_8382.jpg